Sissipuukon tarina

Sotilasleiri Etelä-Libanonissa. Jouluaatto vuonna 1979 

Libanonissa sotilastarkkailijana toimiessaan J-P Peltonen saa käsiinsä amerikkalaisen sotilasveitsen. Veitsen paino, käyttöominaisuudet  ja tasapaino ovat aivan omaa luokkaansa ja tekevät Peltoseen syvän vaikutuksen. Hänen mieleensä jää kytemään ajatus ominaisuuksiltaan vastaavasta, mutta Pohjolan olosuhteisiin sopivasta puukosta.

Fiskarsin puukkopäivät, 1995 

Peltonen törmää sodankyläläiseen everstiluutnanttiin, joka harmittelee sitä, ettei koko Suomesta tunnu löytyvän puukkoa, joka kelpaisi hänen porukalleen. Taustansa vuoksi Peltonen ymmärtää heti, mistä everstiluutnantti puhuu; sotilaat tarvitsisivat Pohjoisen olosuhteisiin soveltuvan kestävän puukon, jonka saa kiinnitettyä helposti varusteisiin. Puukon, jonka voi vetää esiin yhdellä ainoalla käden liikkeellä. Puukon, joka auttaa eräolosuhteissa; kenttäruokailussa ja iltanuotiolla, kylminä öinä, kun kamiina täytyy saada ripeästi tulille. 

Tällaista puukkoa Peltonen on suunnitellut sotilastarkkailija-ajoistaan asti. Nyt hän tekisi sellaisen.

Tänään Sissipuukko on NATO-koodilla varustettu ammattilaisen työkalu, joka nauttii suosiota yli valtakunnan rajojen.

Maailmalta Suomeen ja Suomesta maailmalle

Näin alkoi Sissipuukon tarina ja sen pitkä matka Lähi-idän tasangoilta suomalaisiin metsiin.
Fiskarsin ruukin verstaassa käynnistyi päättäväinen kehitystyö, jonka myötä syntyi ihka ensimmäinen Sissipuukko.

Tänään Sissipuukko on NATO-koodilla varustettu ammattilaisen työkalu, joka nauttii suosiota yli valtakunnan rajojen ja täyttää jopa erikoisjoukkojen tiukkaakin tiukemmat vaatimukset. Puukko vastaa myös siviilien; eränkävijöiden, metsästäjien ja kalastajien - kaikkien luonnossa liikkujien tarpeisiin. Se on puukko, jonka ominaisuudet on suunniteltu toimimaan suomalaisessa, usein varsin askeettisessa erämaassa.

Kaikesta tästä saamme kiittää J-P Peltosta, Suomen puukkoseuran perustajajäsentä. Miestä, joka jo taustojensa tähden tietää, ettei toimiva puukko ole ääriolosuhteissa ylellisyys, vaan välttämättömyys.

Sissipuukko on kehitetty toiminnallisuus edellä.

Sissipuukko on luotettava ja kestävä työkalu. Vaikka se on alun perin kehitetty ns. sotilasskenessä, palvelee se yhtä lailla kaikenlaisia eränkävijöiden tarpeita.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK